Uutiset

Kameravalvonta trendit vuonna 2017

Vuonna 2017 kameravalvonta jatkaa kasvutrendiä sekä turvallisuusalalla että vähittäismyynnissä, julkisella sektorilla, terveysalalla ja liikennealalla. Kansainvälisten turvallisuusmessujen järjestäjä IFSEC Global on laatinut listan vuoden 2017 odotuksista kameravalvonnalta.

Lue lisää

Hansab voitti jälleen Parhaan Turvallisuus ratkaisu 2016 palkinnon Virossa

Toukokuun 3. päivänä Viron turvallisuusyhdistys palkitsi Viron parhaat turvallisuusalan työntekijät ja turvallisuus ratkaisut. Paras Security Solution 2016 -palkinto myönnettiin Hansabille toisena peräkkäisenä vuonna (ja jo seitsemännen kerran). Tällä kertaa TS Laevad OÜ: lle lauttasatamien automaattisen kulunvalvonta- ja liikenteenohjausjärjestelmä ratkaisusta.

Lue lisää

Vähittäismyynnin 7 maksutrendiä

Taloudellinen teknologia ottaa vauhtia ja kauppiaiden on seurattava alansa suuntauksia pysyäkseen teknologia muutoksen mukana. Hansabin yhteistyökumppani Ingenico toteaa seitsemän perussuuntausta, jotka vaikuttavat jatkossa vähittäismyyntiin.

Lue lisää

Miksi käyttää tuotesuojajärjestelmiä?

Vähittäismyynnin markkinat muuttuvat, teknologia kehittyy ja tuotesuojajärjestelmien (EAS, Electronic Article Surveillance) tarve nousee. Esittelemme tässä muutamia

tuotesuojajärjestelmien ongelmakohtia ja toisaalta mahdollisuuksia vähittäismyynnin alalla, myös järjestelmän potentiaalia vähentää työmäärää ja hävikkiä yrityksessänne, vähentäen samalla hallinnollisia kustannuksia ja kasvattaen myyntiä ja tulosta.

Lue lisää

Pimeys ei estä näkemistä - uudet starlight -teknologian valvontakamerat Boshilta

Bosch esitteli uusia DINION ja FLEXIDOME IP 6000- ja 7000-sarjan kameroita, joilla on kaikista tähän astisista malleista parempi herkkyys ja jotka on täten paras ratkaisu vähänvalaistujen kohteiden valvontaan. Kameroilla on myös dynaaminen alue jopa 120 dB, kuvataajuus 60 kuva sekunnissa ja sisäänrakennettu videoanalysointi.

Valoherkkyys

Lue lisää

Suprema sormenjälkitunnistin BioEntry W2 voitti Detektor International Award -palkinnon

Maailman johtavan biometristen tietojen ja tietoturvateknologian valmistajan Supreman sormenjälkitunnistin BioEntry W2 voitti Detektor International Award 2016 kilpailun innovaatiopalkinnon (Innovative Achievement Award).

Palkintoseremonia järjestettiin 16. marraskuuta Kööpenhaminassa, missä yhteensä 12 tuotetta sai palkinnon pääsyluokassa seka hälytys- ja videovalvonta luokissa.

Lue lisää

Hansab konsernin vuosikertomus 2016 on nyt julkaistu!

Asiakaskokemus innovaation kautta” on vienyt Hansab konsernin taas kerran ennätykselliseen vuositulokseen yhtiön historiassa.

Vuosikertomuksessa kerromme kärkihankkeistamme kehitysprojekteista ja lähitulevaisuuden suunnitelmista. Vuosikertomuksessa löydät yksittäisten Hansab yritysten luvut ja tulokset. Hanasbin konserninjohto antaa olennaisen läpileikkauksen yhtiön palveluista, myynnistä, henkilöstöstä sekä taloudellisset luvut ja tiedot.  

Toivomme, että tieto yhtiöstämme on mielenkiintoinen ja hyödyllinen.

Lue lisää

Euroshop 2017 katsaus

Lue lisää

Maailman suurin retail alan messut EuroShop pidetään 5-9 Maaliskuuta Dusseldorffissa

Tapahtuma tuo yhteen retail-maailman, alkaen kalustamisesta aina teknologia ratkaisuihin ja tuotteisiin. Messut tarjoa mahdollisuuden aistia tulevat trendit ja tutustua uusimpiin ratkaisuihin jotka auttavat Retail toimialla joka päiväsessä työssä tehden työn turvallisemmaksi, tehokkaammaksi ja tuloksekkaammaksi. Messuilla on mahdollisuus tavata Hansabin edustamia päämiehiä ja tutustua heidän tarjoamiin tulevaisuuteen tähtääviin teknologia ratkaisuihin.

Muutamia poimintoja päämiehiemme edustamista ratkaisuista

Lue lisää

Uusin 50 euron seteli otetaan käyttöön 4.4.2017

Euroopan Keskuspankki julkaisi 5. heinäkuuta uuden 50 euron setelin ulkoasun. Uudet setelit otetaan käyttöön vuoden 2017 huhtikuussa. Uuden setelin käyttöönotto on osa jokapäiväistä työta muuttaakseen eurosetelit vieläkin turvallisemmaksi. Uusi 50 euron seteli on neljäs käyttöön otettava toisen sarjan euroseteli 5, 10 ja 20 euron setelin jälkeen.

Lue lisää